Ekologiset päätökset

27. toukokuuta 2017

_MG_4631-2
Mulle luonto on suuri voimavara, jossa tunnen oloni rentoutuneeks ja onnelliseks. Monilla päätöksillä voidaan tehä peruuttamattomia virheitä, joista luonto kärsii. Siksi oon päättänyt ottaa yhdeksi elämäntavaksi ekologisuuden ja niin, että luontoa tulisi kunnioittaa mahdollisimman paljon päätöksissä. Listaan muutaman helpon ja kätevän keinon, miten omalla toiminnalla voi vaikuttaa.

Kangaskassit. Ehkä helpoin ekologinen päätös ikinä! Kangaskasseja on mahdollista ostaa eri kaupoista, niitä pystyy ompelemaan helposti itse ja niitä on kaikennäköisiä. Kangaskassin pystyy tekemään kierrättämällä eli ompelee vaikka vanhoista verhoista kassin. Sen pystyy pesemään ja mahtuu pieneen tilaan laukussa. Ne on huomattavasti kestävämpiä kuin muovipussit. En oo itse ostanut moneen vuoteen muovipussia ellei ole ollut täysin pakko.

Jätteiden lajittelu. Kun keittiöön tekee selvästi omat paikat eri jätteille, oppii sen nopeasti rutiiniksi. Biojätteelle oma roskakori niin kuin palavalle jätteelle, paperille, lasille ja metallille. Monissa taloyhtiöissä on valmiiksi eri kierrätyspisteet, mutta kauppojen edestä yleensä löytyy myös. Pullot on hyvä kierrättää ja itselläni on kangaskassit, joihin laitan aina pullot ja tölkit. Vaikka jostain tölkistä olisi valunut nestettä kassiin, saa sen helposti koneeseen ja pestyä puhtaaksi.
_MG_4640-3
Kävely ja pyöräily. Jos etäisyydet on alle viisi kilometriä suunta, on helppo kulkea kävellen tai pyöräillen. Toisinaan on pakko mennä autolla, mutta jos tilanteessa pystyy valitsemaan, on parempi valita se luontoystävällisempi vaihtoehto. Nyt Helsingissä asustaessa oon järkyttynyt, miten helposti valitaan ratikka, metro tai bussi ihan pieniin välimatkoihin, jotka pystyy kävelemään kymmeneen minuuttiin. Itse nautin mennä kauppaan pyörällä ja ison kangaskassin kanssa pyöräily onnistuu helposti!

Uudelleen käyttäminen. Tää koskee moniakin asioita. Hyväkuntoiset vaatteet voi myydä tai lahjoittaa, uusia voi ostaa kirpputoreilta tai facebookin myyntipalstoilta. Huonekaluja ei tarvitse lähteä etsimään ikean uusimmasta lehtisestä vaan netti pursuaa eri sivustoja, joissa myydään käytettyjä huonekaluja. Myös vanhasta nojatuolista saa helposti uuden, kun vaihtaa verhoilun uuteen. Mulle tää on tosi iso asia ja haluan omassa kodissa hyödyntää vanhaa. Meiltä löytyy täysin uutena ainoastaan mun työpöytä ja makuuhuoneen lipasto. Kaikki muut on ostettu käytettynä. Lisäks tällä hetkellä iskän kanssa rakennetaan ruokailupöytää mäntylankusta, joten myös oma kädenjälki on tärkeää.
_MG_4637-2
Roskat. Kun kavereiden kaa käy kaupungilla ja ostaa esimerkiksi mehujäätelön tai suklaapatukan, niin ne roskat ei kuulu luontoon. Ei myöskään tupakantumpit tai purkat. On ällöttävää, miten paljon kaduilla, ojien pohjissa ja tien poskissa on roskaa. Varsinkin grilliruoka-astioita, joita linnut menee nokkimaan ruoan perässä. Se on eläimille ja luonnolle vaarallista. Jos roskista ei oo heti mukana, voi sen laittaa taskuun tai pieneen pussiin, mikä on laukussa. Kun seuraavan kerran roskis tulee vastaan, heittää roskat sinne.

Päätökset. Ne voi olla pieniä tai isoja, mutta päätöksiä kuitenkin. Jos ostaa banaania, ei niitä tarvitse laittaa muovipussiin. Jos ostaa maitoa, on parempi valita läheltä tullutta maitoa kuin kauempaa. Itse ostan maitoa, joka purkitetaan naapuripaikkakunnalla. Myös suomalaisten tuotteiden ostaminen on aina ekologisempi päätös kuin ulkomaalainen. Päätös voi olla se, että ei osta viisiä eri kännykänkuoria, kun tarve on vain yksille. Päätös on voi olla niinkin iso, että haluaa ottaa minimalistisen elämäntavan ja laittaa kaiken ylimääräisen tavaran kiertoon. Yksikin päätös, mikä tukee ekologisuutta on aina hyvä!

3 kommenttia:

  1. Nää oli kyllä tosi hyviä ja helppoja vinkkejä! Itelläki on kangaskassit käytössä kauppareissuilla ja pyöräily on tuttu juttu. Tällaisia vinkkipostauksia olisi kiva lukea lisääkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Nää on perusvinkkejä, mutta erittäin helposti toteutettavia!

      Poista
  2. Tosi kivoja vinkkejä, jotka kaikki pystyisivät helposti toteuttamaan :) Tuota roskien heittelyä luontoon en kyllä ymmärrä yhtään, sotkuiset puistot ja valtatien reunat aina harmittaa!

    VastaaPoista