Mä ja mun uskoni

26. heinäkuuta 2017

_MG_7896-2 Useiden vuosien ajan mun uskoni oli isompi ongelma tutuille kuin mulle tai mun läheisille. Mä en oo ikinä jakanut uskoani kenellekään tai saatika tuputtanut sitä. Mä en halua, että mulle sanotaan mun uskovan väärin, koska mä en ajattele muiden tekevän niin myöskään. Usko on useimmille arka aihe, joten ajattelin puhua siitä kerrankin ääneen.

Mä tuun perheestä, jossa lapset on kasvatettu melko vapaasti. Mun vanhemmat anto jokaisen lapsen tehdä omat päätökset elämässä, mutta ovat olleet tukena ja antaneet neuvoja, kun on pyydetty. Ne ei oo tuputtanut eikä kieltäneet, vaikka tietäisivät tulevaisuuden seuraukset. Mun vanhemmat on antanut oppia kantapään kautta.

Mua ei ole kasvatettu ikinä mihinkään uskontoon. Pienenä olin kaverilla yötä, kun hän kysyi, millainen mun iltarukous on. Valehtelin, että meillä on kotona monia, joten luetaan mielummin hänelle opetettu. Todellisuus oli, että meillä ei ollut iltarukousta. Meillä ei oo kotona näkynyt mitään uskontoa muuten kuin meidät on kastettu evankelis-luterilaiseen kirkkoon sekä me ollaan juhlittu niin joulua kuin pääsiäistä. Mä en tiedä mun vanhempien uskoa, enkä tunne sen edes kuuluvan mulle. Mun elämä kuitenkin perustuu uskoon Jumalasta ja se on okei mun vanhemmille ja perheelle.

Yläaste- ja lukioikäisenä kävin melko paljon sunnuntaisin kirkossa. Oon seurakuntanuori ja vielä asuessani vanhemmilla, kävin joka perjantai nuortenillassa. Kun muutin uudelle paikkakunnalle poikaystävän perässä, jäi nuortenillat ja sunnuntain jumalanpalvelukset, sillä en tunne uutta seurakuntaa omana seurakuntana. Jos käyn vanhempieni luona, saatan vierailla aiemmassa seurakunnassa, koska se tuntuu kotiseurakunnalta ja siellä on aina hyvä olla.
_MG_7930-2
Nykyään seurakunnan tapahtumista käyn gospelkeikoilla ja -tapahtumissa. Mä tykkään valokuvata bändejä ja gospelmusiikilla on oma merkityksensä mulle.

Meillä, Villen kaa, kotona ei näy uskonnollisuus. Mulle usko on sisäistä tunnetta siitä, että joku pitää huolen ja on joku, johon turvautua. Mä en näe Jumalaa ihmisenä tai olentona, vaan se on voima siinä missä luontoäitikin. On voima, mikä antaa mulle voimaa ja mikä päättää, miten asiat menee. Tästä päätellen Jeesus ei kuulu mun elämään sellaisessa merkityksessä kuin kristinuskossa. Mä uskon kyllä historiallisesti sellaiseen henkilöön, mutta varmuutta uskonnollisesta osasta mulla ei oo.

Mä uskon kohtaloon ja siihen, että jokaisen polku on päätetty aiemmin. Vaikeina hetkinä luotan, että joku voima kantaa mua, kun mä en jaksa. Sitten ku elämässä menee paremmin, haluan auttaa muita jaksamaan, koska mäkin oon saanut voimaa sillon kun oon tarvinnut.

Tulevaisuudessa mä en aio kasvattaa mun lapsia uskoon. Mulle uskonto on yks arvoista, joten tietenkin se vaikuttaa kasvatustapaan, mutta ei suoranaisesti uskontona. Aion opettaa mun lapsille anteeksiannosta ja että lähimmäisen rakkaudesta. Aion opettaa mun lapset rakastamaan jokaista ja hyväksymään jokainen sellaisena kuin on. Mä haluan mun lasten löytävän oman tien siihen, mitä he haluavat uskoa tai uskovatko ollenkaan.
_MG_7903-2
Joitakin vuosia sitten mun usko oli tosi monelle ihmiselle ongelma, enkä ymmärtänyt sitä silloin enkä nytkään. Mä hyväksyn tasa-arvoisen avioliiton ja mä kannatan feminismiä. Tosi moni olettaa, että jos kuulun kirkkoon, en hyväksy erilaisuutta. Raamatussa on paljon siihen aikaan sidottuja lakipykäliä enkä mä niin idiootti ole, että olettaisin meidän elävän vielä sitä aikaa. Raamattu on siitä mielenkiintoinen kirja, että sitä voi tulkita haluamallaan tavalla. Mä haluan tulkita sitä rakkaudella ja ottaa sieltä talteen ne hyvät neuvot. Esimerkiksi jos lapsi valehtelee vanhemmilleen, on hänet oikeus kivittää. Samalla Raamatussa lukee, että avioliitto on naisen ja miehen välinen pyhä asia. Miksi toista käskyä noudatetaan ja toista ei?

Musta tuntuu, että moni näkee uskonnosta vaan ne ala-asteen oppitunnit Jeesuksesta ja veden muuttamisesta viiniksi. Musta on väärin opettaa lapsille Raamatusta asioita tarinoina, kun asiat pitäisi opettaa yleissivistävästi, miten uskonto vaikuttaa ihmiseen ja kulttuuriin. Mä oon lukenut Raamattua ja meiänkin kulttuurissa on paljon asioita ja sanontoja Raamatusta. Loppujen lopuks minkä tahansa uskonnon pyhä kirja kertoo tärkeimmästä eli lähimmäisen rakkaudesta. En mä välitä mistään Jeesuksen ihme teoista vaan siitä tärkeimmästä pointista.

Mä oon uskossa ja Jumala on mun elämän perusta. En häpeä sitä, vaikka ihmiset vieroksuu kuullessaan tällaisen asian musta. Miten sulla on, tuleeko mieleen heti ennakkoluuloja jos kuulee jonkun olevan uskossa?

Viime aikoina

24. heinäkuuta 2017

_MG_7706-2 Heinäkuu on mennyt multa ihan ohi. Mun elämä on tällä hetkellä melko hektistä eikä siihen pahemmin kuulu mitään muuta kuin töitä ja kissojen kanssa olemista. Tällä hetkellä mun työvuorot vaihtelee todella paljon, mutta nytkin takana on 72-tuntinen työviikko. Tänään mulla on ekaa kertaa kolmeen viikkoon vapaapäivä ja sen aion kyllä hyödyntää!

Meillä arki on lähtenyt pyörimään melko hyvin kattoen olosuhteita – Ville on nyt kolmatta viikkoa armeijassa ja kissat on tottunut toisiinsa ja saavat toisistaan seuraa sen ajan, kun oon töissä. Nuunuu kasvaa nopeasti ja ollaan opeteltu, mikä on oikein ja mikä ei. Siltikin toinen on käynyt tutkimassa vessanpöntön kahteen otteeseen ja ruokapöydältä häädetään pois kymmeniä kertoja päivässä.

Kesätoimittajan työstä mulla on kolme viikkoa takana ja viisi edessä. Oon päässyt monipuolisesti keikkailemaan ja tapaamaan inspiroivia ja erilaisia ihmisiä. Seuraavasta viidestä viikosta saattanee siis tulla todella opettavaista aikaa :-)
_MG_7710-2
Kodin sisustamiselle kuuluu hyvää. Kävin hakemassa vanhan lipaston, mikä annettiin facebookin roskalavalla ilmaiseksi. Tää olisi tarkoitus entisöidä, sillä tykätään Villen kaa siitä tällaisenaan, mutta kantta täytyy hioa ja yhtä ovista.

Tämmöistä mun arki on vielä elokuun loppuun saakka, jolloin uudet tuulet taas kutsuu!

Kahden työpaikan työntekijä

7. heinäkuuta 2017

_MG_6587-4 _MG_6616-2 Tää viikko on ollut täysin muutoksia täynnä. En yleensä tykkää, että muutoksia tulee samaan aikaan paljon, mutta tällä kertaa en kiireiden myötä oo edes kerennyt huomata, miten elämä onkaan muuttunut.

Aloitin viime viikolla työt. Tämän viikon keskiviikkona aloitin rinnalle toisen työn. Tällä hetkellä teen 8–12 tuntia töitä päivässä, joten aikaa muulle ylimääräiselle ei joka päivä ole. Teen kahta täysin erilaista työtä. Oon kesätoimittaja sekä tavaratalon kassamyyjä. Vaikka työt ovat toisistaan poikkeavia, on kummankin työn tekeminen ollut tähän mennessä antoisaa.

Lisäksi olen virallisesti inttileski, sillä avopuolisoni Ville lähti maanantaina suorittamaan varusmiespalvelusta. Iltaisten puhelujen myötä toinen on tykännyt intissä olla, joten ikävää ei vielä pahemmin ole muodostunut.

Nuunuun saapuminen on muuttanut arkea myös, sillä kissanpentu vaatii huomiota ja hellyyttä. Sitä onneksi on, sillä nyt läheisyyttä on tarjolla vain kissoille, haha!

Elämä on kuitenkin nyt hyvää tällaisenaan. On ihana pystyä elämään päivä kerrallaan ilman isompia murheita!

Saanen esitellä: Nuunuu

2. heinäkuuta 2017

_MG_6321-2 _MG_6345-2 _MG_6338-2 _MG_6329-2 Meidän perhe kasvoi yhdellä kissalla. Nyt meitä on neljä.

Nuunuu on vielä pieni, 12-viikkoinen. Tuntuu hassulta ottaa yhdellä kädellä kissa syliin, sillä Elena painaa kuitenkin 5,3kg ja hänen nostaminen ei tapahdu ihan tuosta vain. Nuunuu on sopeutunut uuteen kotiin hyvin, mutta Elena ei ole toisesta kiinnostunut, ainoastaan sähisee jos tuntee toisen olevan liian lähellä.

Nuunuu on poikakissa, yksi viidestä pennusta. Innolla odotetaan, millainen ventiö hänestä kasvaa! <3